Tässä kirjoituksessa vertailen paria reittihakupalvelua. Reittihaku on kätevä jos ei omista navigaattoria tai jos ei vain jaksa virittää sitä juuri tätä matkaa varten. Internetissä on muutama ilmainen reittihaku. Eniron reittihaku on ehkä Suomalaisille tutuin reittihakupalvelu ja vähemmän tunnettu on Google Mapsin reittihaku.
Eniron reittihaku on juuri uudistettu ja tätä palvelua on melkoisesti myös mainostettu netissä. Jotenkin minusta kuitenkin tuntuu, että Eniro kopioi reittihakuun parhaansa mukaan Googlen toimintoja. Molemmissa reittihakupalveluissa ovat samat perustoiminnot. Mutta Google pistää paremmaksi seuraavilla mausteilla.
Googlen reittihaussa kun olet hakenut reitin ja näet sen kartalla, voit tarttua hiiren avulla tähän laskettuun reittiin kiinni ja vetää sitä hiirellä. Voin esimerkiksi siirtää reittiä Kehä ykköseltä Kehä kolmosella vain vetämällä sen hiirellä. Kun vapautan hiiren Google laskee uudelleen matkan keston ja pituuden. Olen itse autoillut jonkun verran Euroopassa ja juuri tämän reitin siirtelyn ansiosta suunnittelen matkani juuri Googlen reittihaulla.
Googlen Street View mukana Googlen reittihakuun tuli myös valokuvat risteyksistä. Kun haen esimerkiksi reittiä Nummelasta Kotkaan voin katsoa jokaisen risteyksen valokuvan suoraan reitistä. Tätä toimintoa ei Eniro vielä ole tuonut omaan reittipalveluunsa, mutta veikkaan että se on heillä työn alla juuri tällä hetkellä (13.2.2010)
Yhteenvetona vielä reittihakupalveluista. Molemmat laskevat reitit nopeasti ja useasti tarjoavat samaa reittiä. Eniro on hieman kehityksestä jäljessä ja lisäksi Eniro näyttää mainoksia reittihakupalvelussaan. Itse olen siirtynyt Eniron reittihakupalvelusta Googleen, mutta uskon että suurin osa Suomalaisista käyttää vielä Eniron reittihakua. Joskin näen Googlen parempana vaihtoehtona.